sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Keskiviikko 7.5. - Kassakoneen takana!

Tänään kohtasin pelkoni, kassakoneen. Lyhyehkön tutustumisen jälkeen härkänen kutistui onneksi kärpäseksi, kun huomasin, että minun tarvitsi painaa vain muutamaa tiettyä nappulaa maksun suorittamiseksi. Korttimaksu oli hieman haasteellisempi sarja nappuloita kahdessa eri laitteessa, mutta opin senkin melko nopeasti. Nyt kun osasin koko passikuvien ottamis- ja myymisprosessin, tuli tehtäväkseni hoitaa passikuvaukset etenkin kuvausten aikana. Toki sain ihan omia asiakkaita muinakin aikoina.


Ruokatuntini jälkeen pääsin siivoamaan, mikä tarkoitti lähinnä liikkeen imuroimista jokaista nurkkaa ja koloa myöten. Se oli itseasiassa kivaa vaihtelua asiakaspalvelulle, sillä siivoamisessa oli jotain tuttua ja turvallista. Kuvauksia tuli seurattua tänäänkin, sillä vaikka palvelinkin kaikkia kuvausten aikana tulleita asiakkaita, jäi asiakkaiden väliin välillä enemmänkin aikaa. Iltapäivästä sain tarkastaa tänään saapuneet koevedokset ja pakata ne sen jälkeen kirjekuoriin asiakkaita varten. Päivän aikana lisäksi lajittelin ja valikoin eilen ottamiani studio-otoksia. Huomiseksi on luvattu kunnon sadetta ja tuulta, joten jos ennuste pitää paikkansa, voi huomenna olla aika hiljaista.

-Elina

Ei kommentteja: