lauantai 29. maaliskuuta 2014

26.-28.3 Pikku Kakkonen

Heipähei!

Keskiviikkona päiväni alkoi seuraamalla Pikku Kakkosen kuvauksia. Juontajana toimi Senja, jonka energisyys levisi koko työryhmään:) Oli hauska nähdä mitä kaikkea Pikku Kakkosen kulisseissa tapahtuu. Kävin myös katsomassa Närpiäisten meilkein valmista lavastusta.



Ruokailun jälkeen pääsin käsittelemään Pikku Kakkosen postia. Skannasin piirustuksia ja kirjasin tietoja ylös. Tällä kertaa aiheena oli muuttolinnut.  Lapsilla oli ihanan erilaisia näkemyksiä muuttolinnuinnuista!:)

Iltapäivästä pääsin näyttelemään kahvittelijaa Boforiin. Olin ensimmäistä kertaa studiossa, jossa oli vihreät seinät ja lattia. Boforin taustat tehdään siis tietokoneella. Boforissa näyttelee monesti Pikkukakkosen, Galaxin ja muita Yle 2 työntekijöitä vakituisten Bofori-näyttelijöiden lisäksi.


Torstaina aloitin päiväni taas Pikku Kakkosen kuvauksia ja Senjaa seuraten. Ruokailun jälkeen skannailin taas Pikku Kakkosen postia ja kirjasin tietoja. Iltapäivän seurasin taas Pikku Kakkosen kuvauksia ja tällä kertaa Jaakko oli juontamassa.
"Tuuli voimistui, niin silloin linnut meni maahan. Linnut tanssi maassa odotellessaan tuulen lakkaamista." Piirtäjänä oli 6-vuotias Alisa.


Viimeinen päiväni Pikku Kakkosessa alkoi, kun kävin hakemassa palkioni, siitä kun osallistuin Boforin kuvauksiin.

Veera toimi tänään Kaarlo-sammakon kanssa Pikku Kakkosen juontajina. Tänään kuvattiin siis  Pikku Kakkosen viikonloppuja. Pääsin jopa yhteiskuvaan Veeran kanssa.:)

Ruokailun jälkeen taas olin Pikku Kakkosen postin kimpussa.:)

Myöhemmin pääsin seuraamaan sivusta, kun Jyrkiä ja Neposta, sekä Veeraa ja Kaarloa käytiin haastattelemassa. Oli jännittävää nähdä livenä Jyrki ja Neponen. Jännittävintä oli tavata nainen, joka aina herättää Neposen henkiin.

Kiitos Pikku Kakkonen, kun pääsin sinne työharjoitteluun. Olisi ollut hienoa päästä vielä pidemmäksi aikaa työskentelemään mukavien ihmisten kanssa ja ihanaan ympäristöön. Kiitos!:)

Ei kommentteja: